Luminen rapakuntoleiri

Hyvää syntymäpäivää minä, eikun siis Suomi! 


Itsenäisyyspäivän aamuna suuntasin kohti HelsinkiVantaata ja Inaria. 
Vihdoin YO- ja synttärijuhlinnat ohi ja aika alkaa etsiä kuntoa takaisin. Mikäpäs parempaa kun lähteä etsimään sitä pohjoislapin kaamoksesta. Niin pohjoisesta, ettei aurinko sinne paista...

     Kolme yötä Saariselällä, neljä päivää. 

     Rapakuntoleirillä. 

     Niinkuin rakas kummitätini totesi. 

Hiihtoa.


Lenkkeilyä ja ulkoilua.

Lumilautailua
 - hissillä ylös tietämättä osaako pysyä edes pystyssä. Komeita kuperkeikkoja ainakin opin, ja siinä sivussa myös tuon laudan perushallinnan! Koukutti, pakko päästä uudestaan mahdollisimman pian.


Moottorikelkkailu kiellettiin? Oon kulemma liian tapaturma-altis..


Liikunnantäytteisten päivien jälkeen oli     i h a n a a   nauttia saunan lämmöstä, hyvästä ruuasta ja takkatulesta. Yleensä enemmän nautin tekemisestä, mutta kyllä tuo rauhoittuminenkin oli söpöä.


Saariselkä oli täynnä brittejä. En tiedä mikä ongelma niillä oli, mutta eivät näyttäneet tajuavan ettei pulkalla välttämättä kannata laskea autotiellä. Auton alle?
Saatika bussin. Ja ne vielä sanoo et suomalaiset on hulluja? 
Häh?
Miten voi seota pulkasta ja lumesta niin paljon. Ja käyttää tonttulakkia kokoajan.. 


Kaikkiaan aivan loisto reissu! Pieniä lentokoneongelmia takasintullessa eteläsuomen lumimyrskyn takia? Täällä kyllä mitään lunta ollut kun takasin pääsi. 


Kusetusta.

Pakotettu sohvaperunaksi

Perun puheeni edellistekstin maininnasta ettei monipuolisen liikunnan harrastamisesta tule ongelmaa.. Tässä taas reilu kaksi viikkoa mennyt täydellä sairaslomalla. Eli sama sairaus mikä aiemminkin oli, päätti uusiutua. Tällä kertaa lomailtiin sitten Meilahden letkuosastolla.

Oli muuten mukavampi paikka kaikenpuolin, tai ainakin lääkitys oli parempi.

Sairaslomilla olen selaillut liikuntalääketiedekirjaa, joka on mahdollinen pääsykoekirja. Jossain kohdassa muistaakseni olikin maininta siitä, että tavalliset ylähengitystieinfektiot aiheuttavat enemmän poissaoloja harjoittelusta kuin muut syyt yhteensä. Eli tavallinen flunssa ja muut kurkkukivut ja nielusairaudet pakottavat liikkujan lepäämään useammin kuin muut sairaudet tai loukkaantumiset. Toisaalta en ole varma luokitellaanko tämä nielupaise tavalliseksi sairaudeksi, mutta mielenkiintoinen nippelitieto kuitenkin.

Samaisesta kirjasta löytyi myös tietoa, että lihaksen täydellinen toipuminen viikon mittaisesta kuumeisesta  infektiosta voi kestää jopa 2-3kk.

                         Hui...

Puolestaan yli viikon kestävä vuodelevossa hoidettu infektio vähentää kestävyyskuntoa arviolta noin 15%  ja aerobista suorituskykyä jopa 25%. 

Kuukaudessa vain noin 50% sairastaneista pääsee takaisin samalle suorituskyvylle.

Lohduttavaa kuitenkin, että nämä prosentit oli saatu tutkimalla ei-urheilijoita. Eli toivoa vielä on…...

Muutamassa viikossa ei siis ole osaltani tapahtunut muuta kuin yleistä laiskottelua sekä sohvaperunaelämää kaiken ylioppilasjuhlajärjestelyiden ohella. 

Innostuin jopa pelaamaan pleikkaria sekä tekemään lapasia. Kaikkea sitä tekeekin lääkehöyryissä ihan innolla.

Juhliin aikaa muutama päivä,

Kammottaa ajatus hiustenlaitosta, mekosta, 

korkkareista ja kaikesta vastaavasta.

Ehkä kuitenkin noita "naisellisuuksia" kestää sen kaksi päivää, jonka jälkeen muutamanillan juhlinnat ennen lapinreissua!

Hyvään väliin osuu kyllä tuokin reissu. Lapista toivottavasti löytyy takaisin edes osa menetettyä kuntotasoa. Toivon tosiaan ettei tänä vuonna tarvitse enään sairaalassa vierailla. Muuten menee läskiksi koko kevään kouluhommelit.  Huomattavasti helpompi sinne kuitenkin mennä, jos pohjalla tuo paljonpuhuttu monipuolinen liikunta eikä monen kuukauden sairaslomat.

Tänään tosiaan taas "ensimmäistä kertaa" treeneihin.

Saa nähdä pysyykö maila edes kädessä :)

Fiilikset kyllä tosihyvät, 

ja melkein toivon että tauolla olisi jonkinmoista positiivistakin vaikutusta.

One step closer

"Onneksi olkoon, olet päässyt valiojoukkoon, joka on valittu opiskelemaan opistoomme salibandynpelaajille suunnatulle liikunnanohjauksen peruskurssille 9.1-29.5.2011. Kurssi alkaa maanantaina 9.1 klo 10.00"

En muista milloin olisin viimeksi itkenyt ilosta.

Jännittääkö? 

Ehkä hieman.. tuntuu oudolta lähteä, mutta oikeasti haluan sitä kovasti. Kurssin alkuun siis kaksi kuukautta, ja aion käyttää kaiken ajan harjoitteluun sekä kavereihin, tietenkin opiskelun ohella. Pänttäyksen alla liikuntalääketieteen kirja, joka ollut ilmeisesti useampana vuotena pääsykoekirjana Jyväskylän liikunnalle. Totesin, että parempi aloittaa ahertaminen jo nyt, ettei käy niinkuin ylioppilaskirjoitusten kanssa..

Hain koulutukseen muutama viikko sitten, enkä todellakaan odottanut vastausta näin nopeasti. Aivan mahtava fiilis tuli kun tajusi päässeensä sisään. Kirjettä pidemmälle lukiessa innostus on vain kasvanut. Oppiaineluettelo näyttää loistavalta. Opintoihin kuuluu I-tason salibandyvalmentajakurssien lisäksi mm anatomiaa, opetusoppia, suullista esiintymistä sekä lähes kaikkia mahdollisia urheilumuotoja aina liikuntaleikeistä kuntovalmennukseen. Osa lajeista kyllä hieman kauhistuttaa, esimerkiksi tanssi ja rytmiikka ei ole niitä vahvimpia osaamisiani. Toisaalta hienoa päästä opettelemaan myös asioita joissa on aivan surkea. Ehkä sitä voisi jopa joskus oppia..

Kirjeessä myös kehotettiin aloittamaan _monipuolinen_  liikunta viimeistään nyt, perusteellinen venyttely päivittäin mainittiin myös. Ei varmasti tuota ongelmaa…

Yksi askel lähempänä unelmaa. 

Toisaalta pääsen nyt tekemään sitä, mitä todella haluan.

Toisaalta taas tuntuu ikävältä jättää kaverit ja joukkue.. Viikonloput tulee olemaan jatkossakin salibandyntäytteiset, kun opistolta palataan suoraan treeneihin ja neljän sarjan pelit jatkuvat kevääseen. Eli kokonaan en joukkuettani jätä, ja treenaaminen jatkuu entistä kovempana.

Hauskaa on myös päästä lisäämään tietämystä kattavasti kaikkien urheilulajien osalta. Paremmin tuskin voisin kevättä kuluttaa, tai ainakaan yhtään mieluisempaa tapaa en keksi. 

( kuvat: www.eerikkila.fi )

Rakkaudesta urheiluun

Halu laihtua, terveellinen elämäntapa tai hyvän mielen kohottaminen ovat usein vastauksia liikunnan harrastamiseen. Sunnuntailenkkeily ei vaadi paljoa elämästä, se on lähinnä pakkopullaa taikka mielenkohotusta. Tuntuu hyvältä pienen ulkoilun jälkeen, sekä ystävälle kertoessa. Lenkkeily ja liikunta liitetään usein aktiiviseen elämään, sunnuntailenkkeilyllä voi siis kerätä pisteitä. En tietenkään mitenkään kritisoi sunnuntailenkkeilyä, sunnuntai on erittäin loistava treenipäivä. Itselleni kerran viikossa ei vain yksinkertaisesti riitä.

Lähes päinvastainen, jokapäiväinen urheilu vaatii tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä. Ei kelpaa että lähtee suorittamaan vain kun siltä tuntuu. Väsymys tai jaksamattomuus eivät saa olla esteenä, vaan urheiluvaatteet on heitettävä niskaan poikkeuksetta. Jostain on siis löydettävä motivaatiota, sitä on löydettävä paljon. Pienistä epäonnistumisista ei saa lannistua, vaan on mentävä täysillä eteenpäin. Omat tavoitteet ja unelmat on pidettävä mielessä. Motivaation hukkuessa voi sen nostaa takaisin pintaan miettimällä mihin on tähtäämässä.

Harrastan siis salibandya, en missään huiman korkealla tasolla, mutta erittäin tavoitteellisesti. Lajin parissa olen viihtynyt jo monia vuosia, aloitin ala-asteella. Salibandynpelaajana tieni on kulkenut vaihtopenkiltä naisjoukkueen kapteeniksi sekä myös valmentajaksi. En voisi kuvitellakaan tosissani koskaan lopettavan lajia, vaikka käyhän sekin usein mielessä epäonnistuneiden treenien jälkeen .Salibandyn parissa pidän kuitenkin jalat maassa, katsotaan mihin tämä vielä johtaa.

Ennen salibandynpeluuta harrastin luistelua huimat puolivuotta. Ei siinä mitään, mekot ja muut härpäkkeet eivät olleet juttuni. Viihdyn enemmän (ehkä liikaakin) pelishortseissa ja lenkkareissa.

Jotkut väittävät minun olevan urheiluhullu. Itse en kuitenkaan suostu moista allekirjoittamaan. Treenaamiseni ei kuitenkaan ole aina ollut näin tavoitteellista, oikeastaan näin vakavaksi se muuttui vasta tälle kaudelle. Sairastumisilta ei kuitenkaan ole vältytty ja ties mitkä pohjevammat ja paiseet ovat tulleet tielle. Olen niitä kurkkuani myöten täysi! Parhaillaan parantelen itseäni pienestä sairastumisesta, takapakkia jälleen. Kun saan taas urheiluvaatteet pukea ylleni, takaan että täysillä mennään.

Eilen olin katsomassa oman joukkueeni pelejä. Jännitin aivan hirveästi, suoraan sanottuna en pysynyt paikallani. Oli kamala katsoa, kun itse ei voinut tehdä mitään. Onneksi mukaan tarttui sentään kaksi pistettä. Seuraaviin peleihin aikaa kaksi viikkoa, jonka sisään tavoitteena saavuttaa kuntotaso takaisin siihen, mitä se oli ennen sairastelua.

Toisinsanottuna rakastan liikuntaa ja urheilua. En voisi kuvitella elämääni ilman sitä. Jos en tavoitteitani saavuta ensimmäisellä kerralla, eli jos Jyväskylään muutto ei onnistu vuoden päästä, aion yrittää uudestaan. Myös useita backupkeinoja on kehitelty, kuitenkin niin että lopputulos on sama. En suostu luovuttamaan, tämä on ainoa asia mistä en tingi yhtään. Olen päättänyt menestyä, enkä näe itseäni missään muualla. 

Exuberance

Olen aina halunnut alkaa kirjoittamaan blogia,
päiväkirjan kirjoittaminen ei koskaan onnistunut,
kärsivällysyyteni kun ei riitä.






Olen 18-vuotias lukion käynyt nuori.
Elämääni kuuluu urheilu, tai oikeastaan urheilu on elämäni.
Blogini ei kuitenkaan käsittele pelkästään urheilua, vaan yleisesti asioita jotka ovat päällimmäisenä mielessäni.
Blogin nimi, exuberance - pieces of my life, syntyi hetken mielijohteesta.
Urheilu on elämäniloni, my exuberance, the joy of my life.


Lukion jälkeen tavoitteenani on päästä opiskelemaan liikuntaa,
haluan tehdä harrastuksesta ja elämästä ammattini.
Haave on ollut aina sama, pienenä ilmoitin haluavani jumppaopeksi. 
Lukion aikana opinto-ohjaajamme totesi, että harva päätyy lapsuutensa haaveammattiin. Olen kuitenkin päättänyt näyttää, että sekin on mahdollista. Vuoden, viimeistään kahden päästä elän unelmaani, ja toivon etten pety siihen.


Blogini tulee siis käsittelemään matkaa tätä haavetta kohti. Tavoite on selkeä, mutta matka pitkä. 
Uskon sen tuovan jatkossakin elämääni niin onnistumisen riemua, iloa kuin tuskaa ja kyyneleitäkin.


Tervetuloa seuraamaan matkaani, ja oudoksi kehuttua (lue: haukuttua) ajatuksenjuoksuani.