Rakkaudesta urheiluun

Halu laihtua, terveellinen elämäntapa tai hyvän mielen kohottaminen ovat usein vastauksia liikunnan harrastamiseen. Sunnuntailenkkeily ei vaadi paljoa elämästä, se on lähinnä pakkopullaa taikka mielenkohotusta. Tuntuu hyvältä pienen ulkoilun jälkeen, sekä ystävälle kertoessa. Lenkkeily ja liikunta liitetään usein aktiiviseen elämään, sunnuntailenkkeilyllä voi siis kerätä pisteitä. En tietenkään mitenkään kritisoi sunnuntailenkkeilyä, sunnuntai on erittäin loistava treenipäivä. Itselleni kerran viikossa ei vain yksinkertaisesti riitä.

Lähes päinvastainen, jokapäiväinen urheilu vaatii tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä. Ei kelpaa että lähtee suorittamaan vain kun siltä tuntuu. Väsymys tai jaksamattomuus eivät saa olla esteenä, vaan urheiluvaatteet on heitettävä niskaan poikkeuksetta. Jostain on siis löydettävä motivaatiota, sitä on löydettävä paljon. Pienistä epäonnistumisista ei saa lannistua, vaan on mentävä täysillä eteenpäin. Omat tavoitteet ja unelmat on pidettävä mielessä. Motivaation hukkuessa voi sen nostaa takaisin pintaan miettimällä mihin on tähtäämässä.

Harrastan siis salibandya, en missään huiman korkealla tasolla, mutta erittäin tavoitteellisesti. Lajin parissa olen viihtynyt jo monia vuosia, aloitin ala-asteella. Salibandynpelaajana tieni on kulkenut vaihtopenkiltä naisjoukkueen kapteeniksi sekä myös valmentajaksi. En voisi kuvitellakaan tosissani koskaan lopettavan lajia, vaikka käyhän sekin usein mielessä epäonnistuneiden treenien jälkeen .Salibandyn parissa pidän kuitenkin jalat maassa, katsotaan mihin tämä vielä johtaa.

Ennen salibandynpeluuta harrastin luistelua huimat puolivuotta. Ei siinä mitään, mekot ja muut härpäkkeet eivät olleet juttuni. Viihdyn enemmän (ehkä liikaakin) pelishortseissa ja lenkkareissa.

Jotkut väittävät minun olevan urheiluhullu. Itse en kuitenkaan suostu moista allekirjoittamaan. Treenaamiseni ei kuitenkaan ole aina ollut näin tavoitteellista, oikeastaan näin vakavaksi se muuttui vasta tälle kaudelle. Sairastumisilta ei kuitenkaan ole vältytty ja ties mitkä pohjevammat ja paiseet ovat tulleet tielle. Olen niitä kurkkuani myöten täysi! Parhaillaan parantelen itseäni pienestä sairastumisesta, takapakkia jälleen. Kun saan taas urheiluvaatteet pukea ylleni, takaan että täysillä mennään.

Eilen olin katsomassa oman joukkueeni pelejä. Jännitin aivan hirveästi, suoraan sanottuna en pysynyt paikallani. Oli kamala katsoa, kun itse ei voinut tehdä mitään. Onneksi mukaan tarttui sentään kaksi pistettä. Seuraaviin peleihin aikaa kaksi viikkoa, jonka sisään tavoitteena saavuttaa kuntotaso takaisin siihen, mitä se oli ennen sairastelua.

Toisinsanottuna rakastan liikuntaa ja urheilua. En voisi kuvitella elämääni ilman sitä. Jos en tavoitteitani saavuta ensimmäisellä kerralla, eli jos Jyväskylään muutto ei onnistu vuoden päästä, aion yrittää uudestaan. Myös useita backupkeinoja on kehitelty, kuitenkin niin että lopputulos on sama. En suostu luovuttamaan, tämä on ainoa asia mistä en tingi yhtään. Olen päättänyt menestyä, enkä näe itseäni missään muualla.