Halu laihtua,
terveellinen elämäntapa tai hyvän mielen kohottaminen ovat usein vastauksia
liikunnan harrastamiseen. Sunnuntailenkkeily ei vaadi paljoa elämästä, se on
lähinnä pakkopullaa taikka mielenkohotusta. Tuntuu hyvältä pienen ulkoilun
jälkeen, sekä ystävälle kertoessa. Lenkkeily ja liikunta liitetään usein
aktiiviseen elämään, sunnuntailenkkeilyllä voi siis kerätä pisteitä. En
tietenkään mitenkään kritisoi sunnuntailenkkeilyä, sunnuntai on erittäin
loistava treenipäivä. Itselleni kerran viikossa ei vain yksinkertaisesti riitä.
Lähes päinvastainen,
jokapäiväinen urheilu vaatii tavoitteita ja pitkäjänteisyyttä. Ei kelpaa että
lähtee suorittamaan vain kun siltä tuntuu. Väsymys tai jaksamattomuus eivät saa
olla esteenä, vaan urheiluvaatteet on heitettävä niskaan poikkeuksetta. Jostain
on siis löydettävä motivaatiota, sitä on löydettävä paljon. Pienistä
epäonnistumisista ei saa lannistua, vaan on mentävä täysillä eteenpäin. Omat
tavoitteet ja unelmat on pidettävä mielessä. Motivaation hukkuessa voi sen
nostaa takaisin pintaan miettimällä mihin on tähtäämässä.
Harrastan siis
salibandya, en missään huiman korkealla tasolla, mutta erittäin
tavoitteellisesti. Lajin parissa olen viihtynyt jo monia vuosia, aloitin
ala-asteella. Salibandynpelaajana tieni on kulkenut vaihtopenkiltä
naisjoukkueen kapteeniksi sekä myös valmentajaksi. En voisi kuvitellakaan
tosissani koskaan lopettavan lajia, vaikka käyhän sekin usein mielessä
epäonnistuneiden treenien jälkeen .Salibandyn parissa pidän kuitenkin jalat
maassa, katsotaan mihin tämä vielä johtaa.
Ennen
salibandynpeluuta harrastin luistelua huimat puolivuotta. Ei siinä mitään,
mekot ja muut härpäkkeet eivät olleet juttuni. Viihdyn enemmän (ehkä liikaakin)
pelishortseissa ja lenkkareissa.
Jotkut väittävät
minun olevan urheiluhullu. Itse en kuitenkaan suostu moista allekirjoittamaan.
Treenaamiseni ei kuitenkaan ole aina ollut näin tavoitteellista, oikeastaan
näin vakavaksi se muuttui vasta tälle kaudelle. Sairastumisilta ei kuitenkaan
ole vältytty ja ties mitkä pohjevammat ja paiseet ovat tulleet tielle. Olen
niitä kurkkuani myöten täysi! Parhaillaan parantelen itseäni pienestä
sairastumisesta, takapakkia jälleen. Kun saan taas urheiluvaatteet pukea
ylleni, takaan että täysillä mennään.
Eilen olin
katsomassa oman joukkueeni pelejä. Jännitin aivan hirveästi, suoraan sanottuna
en pysynyt paikallani. Oli kamala katsoa, kun itse ei voinut tehdä mitään.
Onneksi mukaan tarttui sentään kaksi pistettä. Seuraaviin peleihin aikaa kaksi
viikkoa, jonka sisään tavoitteena saavuttaa kuntotaso takaisin siihen, mitä se
oli ennen sairastelua.
Toisinsanottuna
rakastan liikuntaa ja urheilua. En voisi kuvitella elämääni ilman sitä. Jos en
tavoitteitani saavuta ensimmäisellä kerralla, eli jos Jyväskylään muutto ei
onnistu vuoden päästä, aion yrittää uudestaan. Myös useita backupkeinoja on
kehitelty, kuitenkin niin että lopputulos on sama. En suostu luovuttamaan, tämä
on ainoa asia mistä en tingi yhtään. Olen päättänyt menestyä, enkä näe itseäni
missään muualla.
